Thomas Sabo - Love, Luck, Fashion & Passion
Thomas Sabo on luonut kansainvälistä nimeä laadukkaiden hopeakorujen valmistajana jo lähes 40 vuoden ajan. Merkin korut ovat tunteita herättäviä ja ennen kaikkea kaunista käsin tehtyä laatua. Koruista huokuu niiden trendikkyys ja ne ihastuttavat virheettömine yksityiskohtineen. Brändin takana seisoo kukapa muu kuin saksalainen Thomas Sabo, joka perusti yrityksen vuonna 1984.
Thomas Sabon pääkonttori sijaitsee Saksassa Lauf an der Pegnitzenin kaupungissa, jossa alalla menestyvien kansainvälinen suunnittelijoiden ryhmä luo päivittäin jotain uutta ja innovatiivista korumaailmaan. Kaikkien Thomas Sabon mallien suunnittelun kulmakivinä on karisma, ainutlaatuisuus ja moderni monimuotoisuus. Brändi pyrkii siihen, että heidän korujaan on helppo yhdistellä toisiinsa. Thomas Sabo julkaisee uusia mallistojaan kaksi kertaa vuodessa. Kurkistetaan lähemmin Sabon yhteen trendikkäimpään ja monimuotoisimpaan mallistoon: uuden sukupolven Charm Clubiin.
CHARM CLUB
Thomas Sabo Charm Club edustaa elämäniloa ja onkin erityisen loistava lahjaidea. Charm Club -kokoelma sisältää korkealaatuisia kaulakoruja, sormuksia, rannekoruja, riipuksia ja korvakoruja. Pirteästi kuvioidut korut ovat valmistettu laadukkaasta 925 Sterling hopeasta ja osa on pinnoitettu 18 karaatin kullalla. Charm Club -maailma sisältää suosittuja symboleita ja muotoja trendikkyyttä unohtamatta. Charm Club on herkkä ja hauska. Se inspiroi käyttäjäänsä luomaan persoonallisia ja oman fiiliksen mukaisia kokonaisuuksia. Variaatiot ovat loputtomia.
Mitä enemmän, sen hauskempaa! Pääset luomaan mix & match -tyylejä esimerkiksi näillä vaihtoehdoilla:
Kirjain -helat: Valitse kirjaimia muistuttamaan rakkaistasi.
Harrastus aiheiset helat: Pue hela kunnioittamaan harrastuksen henkilökohtaista merkitystä.
Eläin -helat: Ihastuttavat charm -eläimet viestittävät sieluneläimestä tai rakkaasta lemmikistäsi.
Birthstones & Star signs -helat : Kanna ylpeydellä syntymäkiveäsi, tähtimerkkiäsi ja horoskooppiasi.
Good Luck -helat: Pue hevosenkenkä, neliapila ja Fatiman käsi tuomaan onnea ja menestystä jokapäiväiseen elämään.
Jätä kommentti