Kiel James Patrick Korut Suomesta
Maailmalla suuren suosion saaneet Kiel James Patrick -rannekorut vihdoinkin Suomessa! Toimitus varastostamme vain 1-3:ssa arkipäivässä!
"Skillfully Crafted Products Hand-Made in the Ocean State"
Kiel James Patrick -brändin ja alkuperäisten KJP-rannekeiden konsepti juontaa juurensa suunnittelijan kouluaikoihin. Kiel James Patrickilla oli tapana kierrellä antiikki- ja vintage-kaupoissa ja tutkia ystäviensä ullakkoja etsien klassisia vaatteita ajalta,joka oli jo unohdettu. Vanhojen vaatteiden yksinkertaisuudesta ja erinomaisesta käsityöstä tuli hänelle lähes pakkomielle; tällaista ei löytynyt nykymuodista. Yhdistelemällä klassisia kankaita ja kuvioita, Kiel James Patrick alkoi luomaan pieniä, yksityiskohtaisia asusteita itselleen pidettäväksi. Hänen tavoitteenaan oli luoda oma kannanottonsa muodin avulla ja samalla tuntea itsensä yksilöksi lukiovuosien aikana.
Aluksi KJP suunnitteli kavereille ja kavereiden kavereille luoden tuotteita omista vöistään ja rannekoruistaan ja uudelleenmuotoili esimerkiksi poolopaitoja ja villatakkeja. Hitaasti harrastus muuttui pieneksi yritykseksi, kun kaverit ja koulukaverit alkoivat ostaa tuotteita itselleen. Sanan levitessä yhä useammat ottivat yhteyttä pyytäen Kiel James Patrickia luomaan heille omia, uniikkeja muotituotteita. Koulusta valmistumisen jälkeen KJP jatkoi suunnittelua ja hänen kekseliäisyytensä kehittyi sille tasolle, ettei samanlaisia tuotteita ollut nähty markkinoilla aiemmin. "Kun sesonki vaihtui ja halusin laajentaa vaatevarastoani, opiskelin viikkoja tekstiilejä ja suunnittelijoita menneisyydestä." -KJP
Lukioaikana monet New Yorkin ja New Englandin mallitoimistot löysivät Kielin ja hän aloitti mallin työt. Sen lisäksi, että se oli hauskaa, se myös auttoi häntä maksamaan opiskelunsa ja harrastuksensa/yrityksensä. Ilmestyessään kuvauksiin omissa luomuksissaan, stailistit ja valokuvaajat pyysivät asusteita myös muissa kuvauksissa käytettäviksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Kiel päätti vihdoin osallistua käsityömessuille, jotka pidettiin lähellä hänen kotikaupunkiaan. Ylimääräisen rahan toivossa Kiel laittoi messuille esille noin 50 alkuperäistä KJP-rannekorua. Käsityömessujen ensimmäisenä päivänä nuoret tytöt ja pojat kuhisivat messualueen ympärillä ja kaikki rannekkeet myytiin. Samaisena iltana Kiel valvoi koko yön tehden 100 rannekorua lisää seuraavaksi päiväksi. Myös seuraavana päivänä kaikki rannekkeet myytiin loppuun, ja loppu onkin historiaa.
Tuona kesänä Kiel myi rannekorujaan muutamilla muillakin messuilla. Mallintöistä säästämillään rahoilla hän perusti oman yrityksen ja alkoi valmistaa ammattimaisemman näköisiä tuotteita. Kielin ideasta ja muotifilosofiasta tuli nopeasti enemmän kuin vain yritys. Hän halusi brändinsä keskittyvän klassisen, amerikkalaisen elämäntyylin luomiseen ja sitä hän lähti tavoittelemaan.
Kiel James Patrick -brändi perustuu siihen, että tuodaan takaisin vanhanaikaisia design-elementtejä nykyaikaisella tavalla. Kiel halusi pitää tuotantonsa amerikkalaisena käsityönä, sillä koki että valmistustyön siirtäminen toiseen maahan vaikuttaisi alentavasti laatuun ja yksilöllisyyteen. Kaikki materiaalit tulevat lähialueen yrityksiltä ja yrityksen laajentuessa Kiel haluaa työllistää yhä enemmän oman yhteisönsä ihmisiä.
Eloisien, idyllisten tuotteiden kautta Kiel James Patric herättää muistoja huolettomista päivistä rannikolla. KJP-tuotteiden myötä mieleen piirtyy kuva veneen köydestä tehdyistä rannekoruista, viileistä syysilloista nuotion äärellä ruutupaidoissa ja -neuleissa sekä purjehduskengistä merenrantapaikoissa kevään ensimmäisinä päivinä.
Kiel James Patrick -rannekorujen tavaramerkki on messinkiset ankkuri- ja nuolisoljet, joilla kangas- ja nahkapunosrannekeet pujotetaan kiinni. Tyylikkäät, laadukkaat ja rustiikkisen näköiset rannekorut saatavilla Suomessa vain myymälästämme ja verkkokaupastamme!