Näin valmistuu Schalins -timanttisormus!

Schalins on ruotsalainen koruvalmistaja, jonka valikoimaan kuuluu riipuksia ja korvakoruja, mutta se tunnetaan parhaiten alansa kauneimmista ja laadukkaimmista timanttisormuksista. Schalins on perustettu vuonna 1944 ja se on tänä päivänä yksi suurimmista Pohjoismaisista sormusvalmistajista. Schalinsin tehtaat sijaitsevat Pohjois-Ruotsissa, jossa korut suunnitellaan ja valmistetaan käsin ammattitaitoisten kultaseppien toimesta.

Schalinsin sormukset edustavat hienoa ruotsalaista käsityötä. Ne valmistetaan hartaasti ja tarkoin suunnitteluvaiheesta loppuun. Schalins käyttää korujen valmistuksessa kierrätettyä kultaa ja koruihin on mahdollista valita luonnon timantti tai laboratoriossa kasvatettu timantti. Korujen valmistuksessa käytetään nykyaikaisia CNC-koneita.

Nyt pääset kurkkaamaan kulisseihin, näet miten Schalins- timanttisormus valmistuu ja millaisia vaiheita se pitää sisällään. 

 

MATERIAALIEN SULATUS

 

Sormuksen valaminen

Kulta sulatetaan uunissa ja valetaan sitten kolmen metrin tangoiksi. Tangoista saadaan koneiden avulla putkia. Putket leikataan oikeaan pituuteen ja leveyteen. Kultarenkaat lämmitetään korkeaan lämpötilaan, jotta se pysyy pehmeänä. Pehmeämpää materiaalia on helpompi muotoilla. 

 

 SORMUSKSEN MUOTOILU

Kultaseppä Vaasa

Tässä kuvassa tapahtuu sormuksen sorvaus. Schalins sorvaa korut manuaalisesti ja tarvittaessa he käyttävät myös automaattisia sorveja. Automaattisilla koneilla saadaan lopputuloksesta entistä tarkempi.

 

TIMANTIN ISTUTUS

Kultaseppä kiven istutus

Timantin istutus on tarkkaa työtä. Timantti asetetaan paikalleen Ruotsin taitavimpien koruseppien toimesta.

 

SORMUKSEN HIONTA

Kultasepantyö vaasa

Kun timantti on tukevasti paikallaan korun krappanoiden välissä, kruunun muotoilu ja viilaus voidaan aloittaa. Sormus saa oikean muotonsa.

kultaseppä vaasa tilaustyö

Hionnalla ja kiillotuksella saadaan aikaan haluttu hohtava pinta. Sormus viimeistellään ja tarkistetaan ennen pesua.

Jokainen sormus pestään ultraäänikylvyssä, jotta kaikki tuotannossa syntyneet epäpuhtaudet saadaan pois. Pesun jälkeen korut vielä tarkistetaan yksitellen. Jos jokin korussa ei miellytä tarkastajia, koru menee takaisin korjaukseen. Schalins on hyvin tarkka sormuksiensa laadusta. Ei ole ihme, että heidän korunsa ovat alansa arvostetuimpia.     

Schalinsin suuri menestys perustuu ainutlaatuiseen strategiaan, joka on yhdistelmä perinteistä käsityötaitoa ja modernia teknologiaa. Ring Tailor on Schalinsin jälleenmyyjien myyntityökalu. RingTailor-Shop ja RingTailor-3D auttaa myyjiä ja asiakkaita selaamaan koko Schalinsin valikoimaa selkeillä 3D-kuvilla ja yksityiskohtaisilla tiedoilla. Mikäli yli neljäntuhannen sormuksen joukosta ei löydy sopivaa, voi myyjä Ring Tailor-3D:tä käyttäen, asiakkaan kanssa suunnitella ainutlaatuisen sormuksen. Tämän teknologian avulla sormukseen voi yhdistellä eri mallien parhaita puolia tai luoda jotain täysin uutta. 

Meiltä löydät koko Schalinsin valikoima netistä: https://salkari.fi/collections/schalins-sormukset

Mikäli valikoimastamme ei löydy sinulle sopivaa sormusta, tule liikkeeseen niin suunnitellaan sinulle uniikki sormus RingTailor 3D ohjelmalla.


Jätä kommentti

Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.