Casion kellot 1970- ja 1980-luvulla – digikellojen historia

Casio tuli kellomarkkinoille vuonna 1974 aikana, jolloin kvartsikellot ja digitaalitekniikka muuttivat koko rannekelloteollisuutta. Yrityksen tausta laskimissa näkyi heti: Casio ei tyytynyt näyttämään vain aikaa, vaan toi ranteeseen kalentereita, laskimia, ajastimia, antureita ja muita elektronisia toimintoja.

1970- ja 1980-luvut olivatkin Casion kellohistorian kannalta poikkeuksellisen tärkeitä. Näinä vuosina syntyivät muun muassa Casiotron, ensimmäiset laskinkellot, urheiluun suunnatut digitaalikellot, aurinkoenergiaa hyödyntävät mallit sekä ensimmäinen G-Shock.

Etsitkö kelloa omaan käyttöön? Tutustu Casion nykyiseen kellovalikoimaan ja vertaile digitaalisia, analogisia ja analogi-digitaalisia malleja.

1974: Casiotron aloitti Casion kellohistorian

Casion ensimmäinen rannekello oli vuonna 1974 esitelty Casiotron. Yritys hyödynsi siinä laskinliiketoiminnasta tuttua LSI-elektroniikkaa.

Casiotron näytti tunnit, minuutit ja sekunnit sekä kuukauden, päivämäärän ja viikonpäivän. Sen merkittävin ominaisuus oli automaattinen kalenteri, joka osasi huomioida eripituiset kuukaudet ilman jatkuvaa päivämäärän korjaamista.

Casio kuvaa Casiotronia maailman ensimmäiseksi digitaaliseksi rannekelloksi, jossa oli automaattinen kalenteri.

1976: Casiotron X-1 toi ranteeseen viisi toimintoa

Kaksi vuotta myöhemmin Casio esitteli Casiotron X-1:n. Kellossa olivat ajan ja automaattisen kalenterin lisäksi sekuntikello, laskuri, maailmanaika ja kaksoisaika.

Valmistajan mukaan X-1 oli maailman ensimmäinen rannekello, joka yhdisti viisi erilaista toimintoa samaan kelloon.

Suunnanmuutos oli tärkeä: rannekellosta alkoi tulla Casion käsissä yhä enemmän pieni elektroninen työkalu eikä vain ajan näyttäjä.

1978: F-100 toi hartsikotelon osaksi Casion tulevaisuutta

Vuonna 1978 esitelty F-100 käytti jäykkää hartsikoteloa aikana, jolloin metallikotelot olivat vielä tavallisempia. Kevyt rakenne ja etupuolelle sijoitetut painikkeet erottivat sen monista aikansa digitaalikelloista.

F-100 oli myös tärkeä askel kohti myöhempiä iskunkestäviä Casio-kelloja. Hartsirakenteen keveys ja kestävyys vaikuttivat myöhemmin myös G-Shockin kehitykseen.

1980: laskin tuli ranteeseen C-80-mallissa

Vuonna 1980 julkaistu C-80 oli Casion ensimmäinen laskintyylinen rannekello. Siinä oli pienikokoinen näppäimistö, jolla pystyi tekemään neljä peruslaskutoimitusta kahdeksalla numerolla.

C-80 kuvastaa hyvin sitä, kuinka Casio hyödynsi laskinosaamistaan rannekelloissa. Digikellosta tuli vähitellen myös pieni laskin, tietopankki ja myöhemmin jopa erilaisia antureita hyödyntävä laite.

1982: DW-1000 vei digikellon sukellukseen

Casio DW-1000 esiteltiin vuonna 1982. Se oli valmistajan ensimmäinen digitaalinen kello, jonka vedenkestävyys oli 200 metriä.

Ruuvilukitteinen terästakakansi ja hartsinen suojarakenne tekivät kellosta tavallista järeämmän. Samalla kello pystyi näyttämään normaalin kellonajan myös sekuntikello- tai ajastintoiminnon ollessa käytössä.

1983: ensimmäinen G-Shock muutti käsityksen kestävästä kellosta

Vuonna 1983 esitelty DW-5000C oli ensimmäinen G-Shock. Sen kehityksen lähtökohtana oli yksinkertainen tavoite: rakentaa rannekello, joka ei rikkoudu pudotessaan.

Kellossa käytettiin onttoa kotelorakennetta ja iskuja vaimentavia materiaaleja, joiden avulla koneisto suojattiin ulkoisilta iskuilta.

G-Shockista kasvoi myöhemmin oma suuri mallistonsa, mutta sen lähtökohta oli hyvin käytännöllinen: tavallista kovempaa käyttöä kestävä digitaalinen rannekello.

1980-luvulla rannekellosta tuli myös elektroninen työkalu

Casion 1980-luvun kehitys ei rajoittunut G-Shockiin. Valmistaja toi markkinoille kelloja, joissa oli esimerkiksi sanakirjoja, puhelinnumeroiden muistia, lämpömittareita, laskintoimintoja ja kosketukseen perustuvaa ohjausta.

Vuoden 1983 AT-550 esimerkiksi mahdollisti numeroiden ja matemaattisten merkkien piirtämisen sormella kellon lasille. Kello tunnisti syötteen ja näytti laskutoimituksen tuloksen digitaalinäytöllä.

Tällaiset mallit näyttävät, kuinka Casio kokeili jo 1980-luvulla ajatusta ranteessa kulkevasta pienestä elektronisesta tietolaitteesta.

1987: AL-180 toi aurinkopaneelin näkyväksi osaksi kellotaulua

Casio oli hyödyntänyt aurinkoenergiaa kelloissa jo aiemmin, mutta vuonna 1987 esitellyssä AL-180-mallissa suuri aurinkopaneeli oli selvästi näkyvä osa kellon ulkoasua.

Paneelin tuottama energia varastoitiin kondensaattoriin, jonka avulla myös hälytys- ja sekuntikellotoiminnot saatiin toimimaan ilman tavallista paristonvaihtoa.

1987: MQ-24 osoitti, ettei Casio ollut vain digikellomerkki

Samana vuonna esitelty MQ-24 kulki aivan eri suuntaan. Se oli ohut, analoginen kolmen viisarin kello, jonka tärkein ominaisuus oli yksinkertaisuus.

Selkeä kellotaulu, kevyt rakenne ja yksinkertainen muotoilu ovat pitäneet MQ-24:n tuotannossa vuosikymmenten ajan. Se on hyvä muistutus siitä, ettei Casion 1980-luvun historia koostunut pelkästään monimutkaisista digitaalisista toiminnoista.

Miksi 1970- ja 1980-luvut olivat Casiolle niin tärkeitä?

Kahden vuosikymmenen aikana Casio rakensi pitkälti sen identiteetin, josta valmistaja tunnetaan edelleen.

1970-luvulla keskiössä olivat digitaalikellot, automaattinen kalenteri ja elektronisten toimintojen lisääminen ranteeseen. 1980-luvulla mukaan tulivat laskinkellot, sukelluskellot, G-Shock, aurinkoenergia, tietopankit ja monet muut erikoistoiminnot.

Samaan aikaan syntyi myös yksinkertaisia malleja, kuten MQ-24, jotka ovat säilyneet tuotannossa hyvin pitkään.

Jos haluat tutustua nykyisiin malleihin, katso Salkarin Casio-kellojen valikoima.